sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Liputa Lapsen oikeuksien päivänä


Ensi keskiviikkona, Lasten oikeuksien päivänä lippu salkoon! 20.11. on siis Lasten oikeuksien päivä, joka ei ole vielä virallinen liputuspäivä. Olisihan upeaa, jos lasten päivänä kalentereissa olisi Suomen sinivalkean lipun kuva. Ehkä jo ensi vuonna onkin.
Planin Lastenhallitus on pyrkinyt saamaan tätä asiaa eteenpäin jo monta vuotta, ja tänä vuonna se onnistui - sisäministeri Päivi Räsänen suosittelee nyt ensimmäistä kertaa liputtamista.
Miettikää, ei kaikilla maailman lapsilla ole asiat niin hyvin kun meillä täällä. YK:n Lapsen oikeuksien sopimus on vuodelta 1989. Se on maailman laajimmin ratifioitu sopimus, mutta siitä huolimatta monet artiklat eivät toteudu Suomessa saatikka muissa maissa. Tänään 67 miljoonaa lasta ei pääse kouluun, miljoonat lapset eivät saa välttämättä ruokaa tai viettävät ensi yön paljaan taivaan alla.
Liputtakaa maailman lasten puolesta!

Minttu Kurki 11 vuotta, Liperi,
Planin Lastenhallitus

Teksti julkaistiin Sanomalehti Karjalaisen yleisönosastolla 19.11.2013

Tyttöjen päivää...

Tämä tyttöjen päivän julistuksen Minttu kirjoitti syksyllä 2013. Anna-Liisa Alanko luki sen 10.11.13 Joensuun torilla, pinkitetyn susipatsaan luona. 

11 ja 10!
Se on päivämäärä tyttöjen,
äitien ja nuorten naisten.
Tänään on just se päivä,
kun ei mimmejä paina huolen häivä.

Tänään on tytöt valokeilassa.
Ajattele ihan itse mielessä uudessa,
ovatko tytöt ja pojat tasa-arvossa?
Joka maassa,
kylässä ja kaupungissa.

Joissain maissa tytöt ovat kauppakamaa
vastoin omaa tahtoaan.
Vesitilanne on monessa paikassa huono,
apuna on vaan luonto,
siis taivaalta tuleva vesivuoto.
Siksi tytöt joutuvat vettä kantamaan
lähemmäs kaksi kilsaa.
Eivät kaikki Kaisat pääse kouluunkaan,
koska hoitavat sisaruksiaan,
yksin savimajassaan.
Onnekas likka pääsee kouluun,
tie pitkältä tuntuu,
matka voi olla tunnin tai kaksi
pistäkääpä paremmaksi!
Ja onhan maapallolla miljoonia näitä,
sisupäitä.

Kunnon koulusta eväät saa
parantaa maailmaa.
Tyttöjen koulutusta kannata,
siten koko perheen elämää paranna!
Usko tyttöihin, naisiin,
teineihin, afrikkalaisiin,
lasipäisiin, pisamanaamaisiin!

Se on viisasta,
oikeudenmukaista.

Julistakaamme siis tämä päivä tyttöjen päiväksi.
KOSKA OLEN TYTTÖ!